Tästä päivästä käynnistyy ensi sunnuntaihin ulottuva rasisminvastainen viikko. Viikon eräiksi pontimiksi voi hahmottaa viestimisen maahanmuuton myönteisistä seurauksista maallemme, sekä maahanmuuttoon liittyvien mahdollisten ongelmien hallintaanottamisen valistuksen keinoin.
Kestävän kehityksen kannalta maahanmuuton oikeuttaminen näyttäisi nojautuvan taloudelliseen ja sosiaaliseen (sekä kulttuuriseen) kestävyyteen. Karkeistaen voi sanoa, että työperäistä maahanmuuttoa perustellaan taloudellisilla syillä, humanitaarista maahanmuuttoa sosiaalisilla seikoilla.
Mutta mitä maahanmuutto tarkoittaa ekologisen kestävyyden kannalta? Tätä hämmästyttävän vähälle huomiolle – myös luontoihmisten keskuudessa – jäänyttä kysymystä voi lähteä hahmottamaan luonnonvarankäytön syiden ja seurausten kautta.
Luonnonvarojen hyödyntäminen ei johdu vain perustarpeiden vaan myös ns. korkeampien tarpeiden tyydyttämisestä. Nojasi analyysissa hieman yksioikoiseen Maslowin tarvehierarkiateoriaan tai ei, arki-intuition mukaan yksilön tarpeilla ei näyttäisi olevan rajaa. Syy lienee osin siinä, että ihminen vertaa herkästi omaa leiviskäänsä muihin. Halu yhdenvertaisuuteen istuu meissä lujassa. Kun "tarpeet" koskevat yksilöä sekä niiden "tyydyttäminen" tasavertaisuutta, linkittyy kuluttaminen kuin huomaamatta ihmisoikeuksiin.
Ihmisoikeudet toteutuvat siten osittain kuluttamisen kautta. Esimerkiksi kehitysmaiden oikeus kohottaa elintasoaan ilmastonmuutoksen keskellä tai yksilön oikeus etsiä parempaa elämää toiselta mantereelta noudattaa tätä kapitalistisen ihmiskäsityksen ideaa. Tasa-arvo toteutuu mahdollisuutena valintojen tekemiseen, kuten kuluttamiseen.
Mutta mitä ekologisia seurauksia on sillä, että ihmisiä siirtyy matalan kulutuksen maista korkean kulutuksen maihin, kuten Suomeen? Ainakin yksilön vaikutus luonnonvarojen ja monimuotoisuuden ehtymiseen, saastumiseen sekä ilmastonmuutokseen moninkertaistuu. Maahanmuutolla onkin suora linkki kohdemaan (ja edelleen globaaliin) ympäristötaseeseen ja väestönkasvuun. Yhteyttä näyttää silti olevan vaikea tunnistaa – tai tunnustaa.
Väestönkasvu väijyy tavalla tai toisella maahanmuuton taustalla, vaikkei olekaan sen ainut syy. Liikaväestöongelma ja ihmisten siirtyminen muualle on tuttua myös Suomen historiasta. Osattomuuden ongelman ratkeaminen menneinä vuosisatoina saattoi johtua yksinkertaisesti siitä, ettei sitä pystytty ratkaisemaan hallitusti, vaan ihmiset jäivät luonnon ja sattuman armoille. Nykyinen kestämättömän elämäntavan aikakausi taasen pyrkii minimoimaan luonnon ja sattuman vaikutuksen. Sen hintana on jatkuva lainaaminen tulevaisuudesta tämän päivän tarpeisiin. Se on ajanpeluun politiikkaa, jossa kestävyydellä on välinearvo, ei itseisarvo.
Köyhistä maista korkean kulutusintesiteetin maihin suuntautuva muutto on noitaympyrä. Jokaisesta tulijasta sukeutuu uudessa kotimaassaan pikavauhtia länsimainen kuluttaja, samalla kun lähtömaan niukoista resursseista lohkeaa pala jälleen uudelle ihmiselle. Vartuttuaan hän suuntaa kenties länteen kokeilemaan onneaan...
On perin omituista, että maahanmuuttokeskustelussa taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys määräävät kaapin paikan, kun yhteiskuntamme on samaan aikaan monella – joskin yhä varsin riittämättömällä – tavalla ekosääntelyn läpäisemä. Ympäristömotiiveilla ohjataan enenevissä määrin esimerkiksi tulevaisuuden veropolitiikkaa.
Tyypillisin perustelu maahanmuutolle kuuluu, että se ratkaisee huoltosuhdeongelman suomalaisten ikääntyessä ja ikäluokkien pienentyessä. Erään laskelman mukaan tarvitsemme 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä hoitaaksemme työvoiman ulkopuolella olevan väestön hyvinvointihaasteen hallitusti.
Ottamatta tässä kohtaa kantaa maahanmuuttajien tulosyiden moninaisuuteen tai siihen, millaisia ei-tarkoitettuja seurauksia laajamittaisella maahanmuutolla voi olla niin taloudelliselle kuin sosiaalisellekin kestävyydelle, on vaikea tulla muuhun päätelmään kuin että päättäjien näkökulmasta maahanmuuton ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa nykymuotoisen elämäntapamme, korkean elintason ja kulutuksen, jatkuminen ad infinitum. Sen tavoittelu on tietysti välttämätöntä jokaiselle politiikolle, joka haluaa tulla valituksi uudelleen, mutta korkeamman etiikan omaavalle ihmiselle yhtälö on mahdoton.
Etsikkoaika luoda Suomen tulevaisuudelle aidompi kestävyyspohja on käynnissä. Tällä hetkellä näyttää vain pahasti siltä, että kokonaisvaltaista kestävyyden hallintaa tärkeämpää on ihmisten välisten ongelmien – kuten maahanmuuttokysymyksen – ratkominen tavalla, jossa luonnon etu jää jälleen kerran toissijaiseksi.
Kyse on lopulta siitä millaisen tulevaisuuden haluamme ja mitä pidämme hyvänä elämänä. Mikäli ilmastotutkijoiden konsensukseen on luottaminen, olemme matkalla kohti keskilämpötilaa, joka vallitsi maassamme jääkauden jälkeisellä lämpökaudella noin kuusi tuhatta vuotta sitten.
Tätä aikaa kivikausitutkija Timo Miettinen on kutsunut kansamme "kenties onnellisimmaksi". Koko Suomenniemen väestöksi on arvioitu tuolloin 5000-10000 henkeä. Määrä on noin tuhat kertaa pienempi kuin haarukka, mihin Suomen väkiluvun halutaan sijoittuvan tulevaisuudessa.
Pitämällä kiinni tästä tavoitteesta varmistamme, että onnellisuutemme pysyttelee tuhatkertaisella etäisyydellä siitä mitä se voisi olla.
- Riku/ pj
